maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Vuoden 2012 Viimeistä Iltaa


Kauheesti juhlia viime aikoina.. 
Kohta se arki koittaa, onneksi! 

Täällä kaikki valmista tätä iltaa varten, 
kun ystäväperheitä kokoontuu meille kohta. 
Jopa pihvinpaistajakin on jo paikalla!


Kattauksen resepti: folio, lp levyt, tähtiä ja kynttilöitä.


Tän koittanen virittää päähän..


Mukavaa iltaa,
Upeaa Vuotta 2013!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Arabian kalakattaus osa 2.



Jouluruokien jälkeen teki mieli jotain kevyempää. 
Meillä oli kalakeittopäivä. 
Innostuin myös osallistumaan kalakattauksellani taas 
Arabialla käynnissä olevaan kisan. 



Tämä Arabian 1 litran kannu on aarteeni, 
löytö Eevalasta, 
sain sen itselleni voitettuani kivi-sakset-paperi arvonnan. 
Pidän siitä niin kovasti, 
että sitä ei uskalla meillä käyttää..


En tiedä mitä Arabian sarjaa nämät lautaset on nimeltään. 
Nämä saimme talon mukana ja ovat ahkerassa käytössä.
Valitettavasti punainen reunus haalenee tiskikoneessa.


Saaristolaisleipä kuuluu kalakeiton kera.
Huomioi itsesorvaamani voiveitsi.





Resepti Nopeaa kalakeittoon
(käynee karppaajillekin!)


1,5 litraa vettä kiehumaan
kalaliemikuutio
kiehuvaan veteen puolikas paketti sulatejuustoa
keittojuureksia sopivasti (suoraan pakasteestakin käy)
lopuksi keittoon lisätään n. 300g kalasuikaleita 
maustetaan maun mukaan


Eikun verkot vesille!

torstai 27. joulukuuta 2012

Valokuva joulukortit

Ensimmäisenä arkipäivänä Joulun jälkeen 
saapui vielä yksi joulukortti. 

Sumuisen luminen eduskuntatalokortti 
sopi hienosti tähän joulun jälkeiseen tunnelmaan, 
koska plussia ja lunta pukkaa.
 
Kuva otettu Mark Goodwinin kuvaamasta kortista.

Kyllä tuli tänäkin vuonna 
jouluisia tervehdyksiä sieltä ja täältä. 
Kiitoksia! 
Minulla on periaate, että en lähetä kortteja, 
mikäli en ole niitä itse tehnyt. 
No sekin periaate meni taas romukoppaan, 
koska lähetimme ifolorista tilattuja Iivon tonttukuvia. 
Minusta joulukortit ovat kivoimpia, 
jos niissä on myös viesti lähettäjältä.


Jäin vielä ihastelemaan tuota eduskuntataloa
Selvitin myös, että se on rakennettu vuosina 1926-1931. 
Sen suunnitteli Johan Sigfrid Sirén. 
Talo edustaa 1920-luvun klassismia.
 Ulkoverhoilu 
on Kalvolan (Hämeenlinnassa) punertavanharmaata graniittia. 
Julkisivussa on 14 pylvästä, korinttilaispohjalta tyyliteltyjä. 

Googlailin enemmänkin tuon kortin kuvaajan 
Wautsi Wau! 


Olisipa hieno osata kuvata!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulu 2012


Ruokaa. Herkkuja. Saunomista. Paljua. Lumienkeleitä.
Sukulaisia (aattona Jounin perhe, joulupäivänä minun perhe). Ulkoilua. Ystäviä. Lahjoja. Pärähtelyä (sekä Iivo että äiti). 
Voitto Trivial Pursuitissa. Totaalihäviö Miljonääri Monopolissa. Kynttilöitä. Joulupukki ja Muori. Kirkko. Konjakkia. Keskusteluja. 
Niistä koostui jouluni 2012. 
Vallan tunnelmallista!

Meillä on sekä Jounin että minun perheen kanssa perinne, 
että aikuiset hankkivat vain yhden lahjan. 
Arvomme aina Isänpäivänä kenelle tuo lahja ostetaan. 
Tänä vuonna sain arvonnassa lahjottavaksi
Jounin äidin (ostin siivousvälineitä ja kahvakuulan) 
sekä oman äitini (Kotivinkki lehtitilaus ja kuvakalenteri).

Itse sain molemmissa perheissä todella osuvat lahjat. 
Jounin sisko oli ostanut minulle "televisio" lahjakortin. 
Voin Turun reissuni jälkeen raportoida, mihin sijoitin.
 

Veljeni vaimo oli ostanut minulle todella mielenkiitoisen kirjan; Ilona Pietiläisen Talven taikaa. 
Tutkein sitä jo tänään ja innostuin ja inspiroiduin valtavasti. 
Tämän lisäksi sain häneltä ideointi kirjan sekä pussukan. 
Jee, jee! 




Jouni yllätti minut ja keittiömme 
Hackmanin Touch huhmarella ja survimella. 
(Olin luullut että tällaista kutsutaan mortteliksi?) 
Todella kaunis muotokieli ja kuulemani mukaan, 
keittiö ei ole mitään ilman tämmöistä:
Touch Huhmare ja survin
Kuva on valmistajalta.
Näiden lisäksi tuli vielä paljon muutakin. 
Suuren suuret kiitokset! 
Huomattavaa myös, että kiltteys on näköjään perinnöllistä, 
koska Iivo sai myös paljon paljon lahjoja!

Muutamista lahjoista tulossa vielä lisää, 
kun saan ne oikeaan paikkaan..

 

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!



Nyt se on. 
Joulu. 
Olen vielä vasta-alkaja tässä bloggailussa, 
mutta sen verran minäkin ymmärrän, 
ettei joulun jälkeen varmaan ruukata jouluisia ideoita jaella.. 
Toisin sanoen, muutamat jutut jäipi tekemättä, 
mutta veikeä joulumieli silti on. 

Kyllä se oli kuusi, 
joka joulun meille toi. 

Tietenkin myös se, että sää on kuin lapsuuden jouluina. 
Pakkasta paljon ja lunta myös. 


Perinteet on kivoja jouluna, mutta myös se, että ne muuttuvat.

Esimerkiksi perinteisesti olen hakenut joulukuusen 
tuosta omasta pikkumetsäpläntistä taskulampulla pimeään aikaan, ruostuneella sahalla ja 
aina valinta on tapahtunut metsätaloudellisesta näkökulmasta, 
eli kuusi muistuttanut lähinnä "aurauskeppiä". 
Tänä vuonna kuitenkin 
Samu ja Topi (isä ja setä) toivat meille 
todella upean kuusenlatvan tuolta rannasta.
Tänä vuonna meille "tuli" myös kuusenkoristelijatyttö Emma.



 

Tunnelmallista joulua Sinulle!

torstai 20. joulukuuta 2012

Sängynpääty

Jee, eilen saapui ensimmäinen suurensuuri lahjapaketti taloomme. Sänky. 
(Kävin siis ite ostaas). 
Vanha sänkymme oli mieheni edellisen koiran syömä, 
eli todella vanha ja rikkinäinen. 
Vielä täytyy haaveilla 
sydämenmuotoista moottoroidusta "hestenssistä" 
(josta kälyni kanssa olemme molemmat haaveilleet niin kauan, kuin koemakasimme sen Habitaressa jokunen vuosi sitten), 
mutta vallan mukavasti koko perhe viime yön tässä jo nukuimme. 
Sänky piti ostaa ilman sängynpäätyjä, 
koska en halua peittää makkarin ikkunaa. 
Toisen päädyn sänkyyn muodostin 
virittämällä parit verhot ja ledivalot.
 


Ihan perus Ikean verhot, 
koukulla kiinni katossa ja 
patterikäyttöinen ledivalo riippumassa samasta koukusta.
 


tiistai 18. joulukuuta 2012

Arabian kattaus

Jossain joululehdessä oli ilmoitus 
Suomen kaunein kattaus -kisasta. 
Ajattelin osallistua siihen. 
Sitten vielä huomasin 
Hullaannu&Hurmaannu blogista siihen jo osallistutun, 
niin mullehan tuli kiire. 
Kisa tosin jatkuu vielä koko loppu vuoden. 
osoitteessa on mahdollista osallistua ja äänestää!

Innostuin tekemään "lapsellisen" kattauksen.
Tein kattauksen tähän retro syöttötuoliin. 
Syöttötuoli on omasta lapsuudestani, 
silloin tuoli oli keltainen, 
sen jälkeen se on ollut ruskea, 
ja nyt omalle lapselleni maalasin tuolin punaiseksi. 
Tuoli on "kolmiulotteinen", 
siitä tulee "normaalin" syöttötuolin lisäksi 
pulpetti sekä keinuva auto.  
 

Kisa on Arabian, ja oletuksena on käyttää Arabian astioita. 
Tämän lautasen Iivo on saanut kastelahjana.
HelloKitty-lusikka on tuotu aikoinaan Tokiosta, 
ja tässä lahjanarulla sidottu servettiin.
 

LP-levy toimii "tablettina" 
(huom:New Kids On the Blockin Merry Christmas),  
Plaseeraus hoituu magneettikirjaimin.
Ruokahetken virikkeinä pikkuauto, pikku-ukkeli ja leikkieläin. Patterikäyttöiset ledvalot valaisevat tarjoilua.

Pöytäliinana lapsen oma punavalkoruutuinen paita, 
Lukemisena oma pehmokoirakirja,
lasinalusena cd-levy ja vihreät helmet,
musiikkina oma helistin,
Kukkana joulutähdestä muutama lehti ja 
maljakkona oma tossu. 

 


Värikästä ruokaa!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Paperinen joulutähti


Tänä aamuna loppui kaurapuuro. 
Puuropussissa on jonkinlaista arkipäivän nostalgiaa, 
ja päätinkin kehittää siitä "jotain". 

Kuusenkoristelijatyttö Emma toi meille joulutervehdyksenä 
punaisen paperitähden, 
jonka laitoin koristamaan suklaakakkukuusta.




täältä löytyy ohje, miten tähti syntyy.





Tuossa paperitähteä puuropussista vääntäessä tuli mieleen 
Jani Leinonen ja kohut Elovena tytöstä. 
Kuulin kerran tässä äitiyslomalla 
Jani Leinosen ja hänen äitinsä haastatelun Yle Puheesta, 
ja taiteilija muuttui entistä kiinnostavammaksi. 
Jotenkin hän on asian ytimessä, sekä osaa tuotteistaa sen.

Värikylpyjä

Olemme Iivon kanssa käyneet värikylpemässä 
kerran viikossa koko syksyn. 
Se on ollut varsin mielenkiintoista! 

"Vauvojen värikylpy™ 
on Porin lastenkulttuurikeskuksessa kehitetty 
vauvaperheille suunnattu työpaja. 
Työpajan toiminta perustuu Värikylpy-metodiin™, 
jonka keskeiset toimintaperiaatteet ovat 
värien moniaistinen kokemuksellisuus ja elämyksellisyys, vuorovaikutuksellinen työskentely, 
hetkessä oleminen ja toimijalähtöisyys. 
Värikylpy-metodia on mahdollista soveltaa eri-ikäisille ja erilaisiin toimintaympäristöihin.
Toiminta ja tekeminen Värikylpy-metodin mukaisessa työpajassa 
 ei ole maailman esittämistä,
vaan maailmassa olemisen ihailua. 
Päämäärä ei ole suorituksessa eikä tehokkuudessa, 
vaan aistimisessa ja kokemisessa." 

Todellakin päämäärä on ollut "kylpemisessä". 
Itsestäni tuntuu, että minä olin aina 
kaikkeista eniten sutussa värikylpytunnin jälkeen. 
Onneksi kauden myötä ymmärsin varustautua varavaatteilla. 
Vauvat kylpevät esimerkiksi bodyt päällä. 
Ja kylvyn jälkeen menevät kokokroppa suihkuun.

 Päämäärättömyydestä huolimatta 
muutamat tuotokset ovat oikein 
"silmiähiveleviä" 
ja sopivat mainiosti kotimme sisustukseen!

Tämä mahdollisesti myrskyaihe 
sopi merelliseen olkkariimme. 

Se  koostuu:
paperista, mustaherukasta, karpalojauheesta, helmikryyneistä ja varmaan jostain muutakin (syötävää).

Tyrnijauheesta, punajuurikiisselistä, metallipaperista ja puolukasta on tämä teos tehty.. 
 



Tässä työssä sain olla minäkin aktiivisena. 
Suihkupullolla suihkutin silkkipapereista väriä irti..


Sain juuri tiedon, 
että pääsemme jatkamaan tätä harrastusta keväälläkin, iltaryhmässä  1-vuotiaiden kanssa. 
Jee.

Jouluvaloi

Kyllä tänä pimeänä vuoden aikana tarvitaan valoa!

Tässä kuvassa on pellavakankainen pussi, 
johon laitoin sähköiset jouluvalot. 
Ne kuultavat kivasti valkoisesta pussista. 

 



Lisäksi keittiössämme on ikkunoissa tähtijouluvalaisimet. 

Piparkakkutalo on äitini tekemä, 
koristelin sitä hieman ängrypöörds karkeilla 
ja piparkakkumuotti valoilla.
 

Näihin partyliten lyhtyihin sopikin hienosti ledvalosarja.

Takan päälle tämä joskus tekemäni betonienkelimies 
sai jouluksi seurakseen Iittalan perustuikut.
 

Tämä VilleroyBochin kynttelikkö on häälahjamme, 
ja tässä keittiön ikkunalla läpi vuoden.


Lisää valoa!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Paperiset lumihiutaleet

 

Innostuin vähän näistä paperisista lumihiutaleista. 
Varmaan monelle jo tutut. 
Tässä kuitenkin ohje, josko et ole vielä kokeillut. 







Tää viiminen on tehty honkkarin mainoslehdestä, 
joten  ei ole väliä mistä paperista askartelee.
Tämä yksilö koristaa vessaamme.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Piparkakui



"Nykymartta" ostaa valmiina piparkakkutaikinan, 
mutta tekee itse piparkakkumuotit. 

Olin "askartelukerhossa" tekemässä piparkakkumuotteja, 
ja vaikka ne ensin rautalangasta väännettiinkin, 
ei niiden tekminen mitään tähtitiedettä ole.
Tosin tinajuotoksesta voi havaita, 
että kyseiset materiaalit ja tekiikat eivät täysin ole hallussa.


 

Koristelin piparkakut suklaalla ja vaahtokarkilla. 
(pieni määrä suklaata/vaahtokarkkia minigrip pussiin
 muutamaksi sekunniksi mikroon
 sekoita ja 
mahdollisesti muutama mikrosekuntti lisää
 pieni reikä pussiin 
 ja eikun pursottelee)
 



Tämän mallinen pipari pysyy hyvin kupin reunassa, 
eikä erillistä lautasta tarvita.

 

Josko sulla on ylimääräisenä tällasii kuppeja, 
voisin olla kiinnostunut niistä!