maanantai 29. joulukuuta 2014

Puolukkajäätelö

Meillä oli joulupöydässä jälkkärinä itsetehtyä puolukkajäätelöä.
Tein sitä myös Itsenäisyyspäivänä.
Aiemmin jäätelöä täällä.
 
 
 
Tähän reseptiin tarvitaan kyllä jäätelökone,
tai jokin massan jäähdytys/pyöritys masiina...
Lämmitetään 6dl kevytkermaa kattilassa kuumaksi (ei kiehuvaksi).
8kpl munankeltuaisia ja n.3dl sokeria sekoitetaan kulhossa.
Lisätään kevytkerma seokseen.
Siirretään koko seos takaisin kattilaan 
ja kuumennetaan höyryiseksi (ei kiehuvaksi).
Siirretään takaisin kulhoon, 
vatkataan joukkoon 6dl vispikermaa, 
ripaus suolaa ja vanilijaa.
Siirretään jähtymään kylmään.
Esim. pakastimeen tunniksi (ei saa jäätyä vielä).
Jäätelökoneeseen tms. masiinaan pyörimään n. 25 minuutiksi.
Lopuksi n. 5 minuutiksi lisätään joukkoon paseeratut puolukat n.500g.

(Katsoin pari jaksoa koko Suomi leipoo-ohjelmaa,
ja ymmärsin, että mikään ei ole niin tärkeää kuin paseeraus.
Ja totta, puolukasta tulee ihan luxustuote,
kun kovat kuoret katoaa.)


Puolukkajäätelö tarjoillaan esimerkiksi kuuman kinustikastikkeen kanssa.


Tämäkin melko magiaa!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulusta

Kova tohina. Ja sitten se on jo ohi..
J siivosi kuusen jo tänään pois.
Tänä jouluna onkin ollut keskustelussa monessa ryhmässä joulun ja ylipäätääm elämän suorittaminen verrattuna hetkessä läsnäoloon.
Menemättä yksityiskohtiin, kerrottakoon, että siinä on vielä harjoitusta.

Mutta vallan mukavia jouluisia hetkiä on vietetty.
Muutamia kuvia joulun tunnelmista.





Ennen joulua olimme pariinkin otteeseen jeesustelemassa Luvian kirkossa.




Näiden kuvien perusteella joulumme näyttää melko reippaalta. 
Totuuden nimissä on kyllä myös kerrottava, 
että suklaa- ja ruokavuoria ei ehtinyt kuvata,
kun piti niin herkutella..

Niin ja paketteja. 
Voi kiitos, me saatiin paljon lahjoja. Kiitos valtavasti!
Niistä ehkä lisää myöhemmin..
 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun iloja!

Tämä on tarina siitä, mitä mun piti tehdä jouluksi.

Mun piti tehdä blingi piparitalo.
Yritinkin.

 

Macaronsseista piti tehdä semmonen hieno kuusi koriste.
Ne tuli kuitenkin syötyä ennen sitä.
Ja mulla on ongelmia noiden leipomisessa.

Marengeista piti tehdä blingejä lumiukkoja. 
Sitä ne vielä odottaa..

Joulukortit piti postittaa koko maailmalle.
Ei postitettu yhtään kenellekään.
Siitä huolimatta olemme ilolla vastaanottaneet jouluisia tervehdyksiä. 
Kiitos valtavasti!



Piti ja piti.
Mutta jouluiloa on nyt!
Ihana lumi ja pikkupakkanen pitivät kuitenkin lupauksensa!
 

Joulun iloja!

Ja tiedoksi en ressaa enää yhtään. Nautin nyt joulusta.

Vaikka vielä on yksi yksiö Helsingissä vailla vuokralaista,
(vinkkaathan jos tiedät jonkun vailla asuntoa.)
Pitäähän sitä joulun jälkeenkin olla tekemistä!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Popupravintola...

Perinteiset mummulan jouluaattoetkot vietettiin eilen meillä.
Perinne on jatkunut ainakin mun eloni ajan ja olen onnellinen siitä, 
että saimme tällaisen perinnön talokauppojen myötä.

Meitä oli 32/36 meikäläisestä täällä meillä joulunvietossa.
Meidän tehtäviin kuuluu vain kutsua väki paikalle,
ja esittää ruokalahjatoive. 
Ja taikoa kaikille istumapaikka.
No joo ja vähän muutakin..

Mutta melko mukavaa tehdä kodista popupravintola lähisuvulle,
kun jouluruokapöytä syntyy nyyttärihengessä.

Perinteseen joulunviettoomme kuuluu toki joulusanat, joululaulut, saunat, paljut, tonttujen tuomat lahjat ja vuoden kuulumiset.



 Tarkkaavaisimmat huomaavat kuvassa Paken ja mun upeat keittiöhengettärien essut.






Tämän tiiliskivi kynttelikön idean tuotti Hanna.
Kovin nopea toteuttaa.



Nyt on joulu!
 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

1D piparitalo

Olen vissiin jouluressissäni siinä pisteessä,
että yritän mennä sieltä missä "kynnys on matalin".
Tai mitä mieltä 1D piparitalosta?

Sulloin ne vielä isoon lasipurkkiin,
sokeria pohjalla, jotta eivät kumoudu. 

Niin ja Mumman tekemä piparikuusi sopii piparikylään hienosti.







Mumma teki meille ystävällisesti 3D Muumipiparitalon.
Minä koristelin ja musta tuntuu, 
että joku poika syö sen aika pian.



Sokerilakosta taitaa olla tauko.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kultaiset keksit

"Sydän paikallaan" piparimuotti on kiva.
Siinä sydämen sisällä on toinen sydän.
Sain tehdä kiitoskeksit ihmisille joilla on sydän paikallaan, 
eli Punaisen Ristin Luvian osaston nälkäpäiväkerääjille.

Tänä vuonna koristelussa käytin mm. elintarvikekultasprayta.
Jota aikanaan hankin keylimepietä varten. Klik.

Leipomisesta en niin välitä, mutta koristelu ja pakkaaminen viihdyttää,
tosin liiankin pitkän aikaa..
Pakkaamisen lankana käytettiin niintä.







Olisikin kiva tehdä vielä luksuspiparitalo,
joka olisi niin blingi, että..

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulumyyjäistunnelmissa

Oli ilo olla mukana järjestämässä 
En ilmeisesti lopeta hehkuttamasta sitä,
että olen niin ylpeä, 
että ollaan saatu tuo käyttökiellossa ollut talovanhus 
tuomaan eloa tähän meidän pikkukylään.
Historiaa.





Mun järjestelyissä oli buffet.
Enkös keksinyt hauskan kahvilahinnaston?
Hinnasto oli tehty Brion junanvaunuista,
jotka pyörivät sitten tarjoilujen ympärillä. 


Mun betonivalutestejä löytyy vielä vaikka kuinka.
Esimerkiksi täältä.


Ehdein vähän ostoksillekin myyjäishumussa.
Koivun tyrnitilan tyrnijauhe on huipputuote.
Saviterapia Maricaritan keramiikkatyöt ovat kauniita.
Niin ja Ainin piparitalot..






Jouluntunnelmia,
vaikka talven tunnelmat vielä antavatkin odottaa itseään..