sunnuntai 31. elokuuta 2014

Lukujärjestys

Syyskuu. 
Vihdoin saadaan tähän eloon joku järjestys.
Meidän harrastukset alkaa.

Joka vuosi kun opistojen kurssikalenterit ilmestyy,
navigoin suunnilleen uutta uraa itselleni, 
kuvitellen itseni harrastamaan vaikka mitä.

Tämän syksyn lukujärjestys on piirretty 
ovessa olevaan liitutauluun.
Molemmat lapset yritetään ohjelmassa huomioida.
Tokihan kaksikuukautinenkin jo muskaria kaipaa!

 




 Olin tänään CoreButt (?) koreepylly -tunnilla.
Vapaa luviannos siis suomennos.
Meinas mutsi jo alkaa hertsailee,
nii olikin helpottavaa päästä vähän urheilemaan.

Ja jaksaa ja jaksaaa ja jaksaa...
Liikunnasta saa kyllä valtavasti energiaa,
miten sen aina unohdankin.

maanantai 25. elokuuta 2014

Cheekend

Viikonloppu vilahti ohi Cheek huumassa,
enkä tainnut olla ainut tässä maassa.

En ole koskaan aikaisemmin ollut isossa konsertissa, 
enkä varmaan nähnyt noin paljon ihmisiä.
Kova räpfani en ole,
yllätyksekseni tunnistin esitetyt biisit, ja
olihan tunnelma keikalla mieletöntä.
Huikea tyyppi tuo Cheek.
Ja upee show.
Paken kanssa huumaannuttiin katsomossa,
ja Uma sukuloi keikan ajan stadissa.


Jääkaapin ovikoristeina on ollet liput 
ja Lauran tekemä magneettinauha. 



 


Alkuperäinen kuva
Erityisesti intouduin, kun Edelmannin Samuli tuli lavalle.




Niin onnellisia!

tiistai 19. elokuuta 2014

Paikoillenne. Valmiit.

Vaikka pitopalvelu Sirkku hoitikin tarjoilut,
keksin silti stressattavaa juhlasta.
Mm. paikkakorttien ideoinnissa.
  
Vielä kun Henna kertoi häistä, joissa paikkakorttia markkeerasi hänen tekemät uniikit käpyhahmot (vrt. käpylehmä), 
mistä vieraat tunnistivat itsensä.

Olisin halunnut plaseerata niin, 
että jokaisesta vieraasta olisi ollut valokuva hänen paikallaan,
mutta siihen ei kuvat eikä aika riittänyt.
Kaikki lapset (jotka eivät osaa välttämättä lukea) 
löysivät kuitenkin paikkansa, kun näkivät kuvansa tähdessä.






 


Mun mielestä juhlaa juhlallistaa,
jos mulle on merkitty oma paikka.
Sen vuoksi pidin plaseerausta tärkeänä.

Paikkakortteihin sai vieraat kirjoittaa tervehdyksensä Umalle.
Eli ne toimivat myös vieraskirjana.

UMA

Inkeri, Isla, Iisa, Inka, Iiris, Ivalo, Seela, Siina, Sinna, Unna, Vilma, Karpalo, Paloma, Keira, Fiina ja Moona 
muunmuassa ovat kivoja tytön nimiä. 
Meillä asuva tyttö näyttää kuitenkin Umalta.

Uma Josefiina sai eilen kasteessa nimensä.

koska paikka on lähinnä minulle niin läheinen..
(harrastan sen vuokraamista)
Edelliset juhlat täällä.

Mukaan kutsuttiin kummit ja melkein kaimatkin.
Ainakin järjestäjillä oli niin onnellinen tunnelma,
kiitos kaikille mukana olleille!


Tieviitat juhliin sponsoroi Pikkutaapero.



Tämä mekko on ollut minulla 
kolmekymmentäviisivuotta sitten,
mun ristiäisissä. 
Se oli lahja Lealta. 
Lea oli nyt Umankin juhlissa.


Eilisestä mekostani lisää joskus myöhemmin.
Täällä.


Krikutillin sali on upea.
Nyt sinne loihdittiin vähän "lastenkutsu" tunnelmaa,
mutta siltikin se on tyylikäs.

Juhlan teemavärit tuli Marimekon kivi serveteistä.
Tarinaa plaseerauksesta, täällä.





 Uma sai ihanat kummit.


Oon nii onnellinen mun ystävistä,
ja en ollut kertonut värikoodeja pukeutumiseen!




Kiitos pitopalvelulle!
Hyvä ruoka, ja todellakin,
parempi mieli.


Nämä Arabian sinipallokupit on söpötkumitkä!





Juu, 
kaikki "kukka-asetelmat" oli itseväkerretty kauden luontokukista.
Kiitos Pake avusta!

Aurinkoa!
 

sunnuntai 10. elokuuta 2014

K niinkuin kesä(kurpitsa)


Meidän ovessa oli yksi päivä yllätyspussi syksyn satoa.
Taas se on tullut.
Nimittäin kesäkurpitsa-aika.
Meillä itsellä ne ehkä kylmettyi (taas),
mutta Tapsalla taitaa tulla ylituotantoa (taas).

Kesäkurpitsasta on valmistettu
wokkia, 
uunipataa, 
kalakeittoa (perunan tilalle kesäkurpitsa), 
salaattia 
ja 
kakkua.

 

 





 

Tämä kasvis löyty Prisman tiskiltä.
Se on niin kaunis, että sitä ei taidetakaan syödä..


Sadonkorjuu jatkuu...

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Juhlan tunnelmassa

Hieman rajoitetusti on ollut mahdollista 
osallistua kesän juhliin.
Annukan kolkkarit oli kuiteskin semmoset,
mihin halusin mennä,
vaikkakin vauvan kera ja vain piipahtamaan. 

Ei siinä, etteikö oltaisi viihdytty.
Muutamia kuvia.
 
Juhlat vietettiin Ruissalossa eräällä huvilalla,
upea "kesäkylä".




Ärtsyn väriset nää pihakalusteet.
Taidan mäkin maalailla meiltä yhden ulkopöydän vähän ärtsymmäks.




Ruokahuoneen ikkunoiden verhot oli veistetty puusta 
sillai beachhouse tyyliin.





Onnea sisko!

Vielä on onneksi kesää jäljellä
ja 
uusia juhlia tulee!